Lisää polemiikkia, filosofista pilkun viilausta ja teoreettista taapertamista tarjolla. Tällä kertaa yritetään selvittää mitä SlowWeb on tai voisi olla. Webbimaailmassa hitaus on kirosana, hitautta ei edes siedetä. Täytyykö näin olla? Onko hitaus tyhmyyttä? Voiko ajatus ja kulutus mahtua samaan laariin? Lähde mukaan selvittämään yhtä aikamme suurinta ongelmaa… Lue ”ajatuksella” lisää artikkelista!
Kyse on siis polemiikista, joten järki käteen ja pilke silmäkulmaan, kaikki ei ole aina niin yksinkertaista tai selkeää, sen takia pitää hastaa niin oma kuin muiden ajattelu. Sokean on ensin tunnusteltava ympäristöään ennen kun voi kulkea vapaammin ja voi löytää tien eteenpäin…
Yksi aikamme suurimmasta kysymyksistä ja ongelmista on aika, tai sen puute. Oliko hankala keskittyä edes tähän lauseeseen? Mistä näkökulmasta tämä on ongelma? Jos katsomme aikaa kulutuksen näkökulmasta näemme itse ongelman. Aika ei riitä kaikkeen! Kaikkea pitää saada, kaikessa pitää pysyä mukana, et voi olla ilman. Aika ei riitä, mikään ei ole tarpeeksi. Kun on kiire syöt valmisruokaa, pikaruokaa, eikö näin? Entä media, entä web? Kuinka paljon aikaa käytät eri alustoilla, kuinka suuren osan vuorokaudesta käytät feedien (insta, facebook, twitter, blogit jne. jne.), uutisten, tuben, podcastien yms. seuraamiseen. Mitä saat niistä irti, mitä sinulle jää käteen päivän päätteeksi, mitä olet saanut suhteessa maksamaasi aikaan? Jotta voimme päästä tämän ongelman jäljille on meidän ensin tarkasteltava ajatusta kulutusyhteiskunnasta.
Sokean on ensin tunnusteltava ympäristöään ennen kun voi kulkea vapaammin ja voi löytää tien eteenpäin...
Kulutusyhteiskunta
Kulutusyhteiskunta nopeuttaa aikaa, kulutusyhteiskunta toimii parhaiten tunteisiin vedoten. Järkeen on vaikeampi vaikuttaa kuin tunteeseen, mitä kovempi kiire sen enemmän teemme ratkaisut tunteella, sen enemmän olemme alisteisia vaikutusyrityksille. Tunteet muuttuvat paljon nopeammin kuin suuremmat ajatuskokonaisuudet. Tunteet ehtivät siis kuluttaa paljon enemmän samassa ajassa. Kulutusyhteiskunta on siis tunteiden ja tuntemusten yhteiskunta. Yksilön rationaalisella valinnalla ei tässä ole paljoakaan sanansijaa ja suunta on yhä enemmän kohti reaktioita ja vastareaktioita, hysterioita ja hypejä toisten perään. Tällöin kulutetaan aina vain enemmän ja enemmän. Vauhti vain kiihtyy ja mitä voimakkaammat reaktiot sen parempi. Tämä ei päde vain tavaroiden maailmaan, tämä pätee ajatuksiin, parisuhteisiin, webin sisältöihin jne. jne. Minusta ajatuksen ”totuuden jälkeisestä yhteiskunnasta” voi heittää suoraan roskikseen, se vain siirtää huomion väärään suuntaan. Ongelma ei ole totuus, ongelma on kulutus. Tätä ei tässä voida avata syvemmin, mutta yksinkertaistetusti ongelma ei ole totuudessa, vaan kuluttamisessa, siis hysteerisessä kaiken kuluttamisessa, myös ”totuuden”! Totuuden ongelma on paljon syvempi tietoteoreettinen ongelma ja mitään totuuden yhteiskuntaa ei koskaan ole ollutkaan, eikä sellaista tule!?? Ongelma on siis kulutus, ei totuus!
The ongelma
Kysymys kuuluu: mitä sinulle jää käteen, onko sinulla pian uudestaan nälkä pikaruuan jälkeen, tulitko oikeasti kylläiseksi? Kulutusyhteiskunta ei toimi, jos tuotteet ovat liian hyviä. Kulutusyhteiskunta ei toimi, jos tuote täyttää tarpeen, sen on tarkoitus vain luoda uusi tarve, uusi tuntemus, jonka pitää saada vastakaikua, olkoon sitten kyse ruuasta, tavarasta, poustauksista, twiiteistä, päivityksistä.
Tämä kulutusyhteiskunta näkyy myös webissä ja ehkä konkretisoituu siellä kaikkein pelottavimmalla tavalla. Maailmassa ei ole koskaan ollut enempää tietoa ja mahdollisuuksia saatavilla, mutta siitä raaputetaan vain pinnoitetta tai nuoleskellaan onnessa tikkaria paperipäällä. Koska viimeksi olet miettinyt sitä mitä luet tai näet, koska viimeksi olet saanut kokemuksen lukemastasi tai näkemästäsi, nyt en puhu tunnevirikkeistä tai tuntemuksista, vaan kokemuksista.
The mahdollinen ratkaisu
Mitä tälle ongelmalle voi tehdä? Mikä pistää sinut pysähtymään, ajattelemaan ja kokemaan? Maapallon resurssit eivät lopu vain fyysisesti ja reaalisesti, ne loppuvat myös henkisesti tätä vauhtia. Länsimaissa tästä on jo valtavan hälyyttäviä esimerkkejä. Luulen, että nämä ongelmat ovat sidoksissa samaan kulutusyhteiskunnan ongelmaan. Mikään ei riitä, tarpeet ja tunteet ovat ohjautuneet kaikilla elämisen ja kokemisen aloilla massakulutukseen. Ja jos ”ruoka” näille tuntemuksille on aina tarvetta lisäävää, niin mihin päädytään muuhun kuin masennuksiin, loppuun palamisiin, henkiseen ympäristökatastrofiin. Kyllä, kulutusyhteiskunta tekee meistä yksilöitä, mutta minkälaisia yksilöitä? Ratkaisut on tultava monilta aloilta, mutta ennenkaikkea myös tiedon, ajattelun ja kokemisen tasolla. Mikä on se kokemus, jonka keskeisin päämäärä on vain jakaa kokemus, ei kokea kokemus. Kokemuksen korvaa tuntemus kokemuksesta ja sen jakaminen. Sisältöäkin voi kokea, en siis tarkoita sitä, että kaikkien olisi tehtävä kaikkea, päinvastoin, myös sisältö voi olla kokemus. Eikä maailman resurssit riitä kaikkien omiin elämyksiin ja tuntemuksiin, ymmärrätkö pointin? Kulutus vs. kokemus. Mitä hyötyä on maailman pelastamisella, jos kokijat ovat reaktiivisia tuntemusten kuluttajia, ei kokijoita, someriippuvaisia masentuneita/hyperaktiiveja, ajattelijoiden ja syvällisesti tuntijoiden sijaan. Pikaruokaa vai ”slowfoodia”.
Yllä esiintuotuun ongelmakokonaisuuteen liittyy aivan valtavasti tekjöitä, mutta yritän katsoa edes yhtä ratkaisua itse ongelmaan.
SlowWeb: sisältö on kokonaisuus!
Yksi sisällönkulutuksen keskeisistä ongelmista on erilaiset alustat feedeineen, sisältö on pakattu aika steriiliin ympäristöön ”syötävinä” palasina, ilman kontekstia, naposteltavana karkkihyllynä. Tällöin ne ovat vain tarpeita ja tunteita lisääviä alkupaloja, ei ravitsevia kokonaisuuksia. Näitä naposteltavia paloja napostellaan aamusta iltaan ja kunnon ateria jää usein nauttimatta. Ajatus SlowWebistä lähti minulla tästä.
SlowWeb
”Slow webbiä” eri muodoissa löytyy myös maailmalta, mutta tässä ei ole kyse siitä ja haluan pitää tiettyä etäisyyttä näihin. Kyse on polemiikista ja ajatusten herättämisestä ja jäsentämisestä. Itse asiaan: sisällöllä on paikkansa, kontekstinsa, ja itse konteksi on osa kokemusta. Keskittyminen naposteltaviin feedeissä, vai keskittyminen johonkin sille luodussa kontekstissa tai ympäristössä, jonka on tarkoitus olla kokemus muulla tavalla kuin tunteen tai tarpeen täyttäminen. En SlowWebissä puhu mistään mindfullnessistä, tai rauhoittumisesta, ajatusten tyhjentämisestä tai carpe diemistä, nämä ovat tavallaan osa kuluttamista ja osa ongelmaa, oireiden hoito, ei ratkaisu. Ne ovat tavallaan lomailua kuluttamisesta, eli kuluttamista, tai ne ovat ”itsen” kuluttamista. Tarvitaan henkistä ravintoa monella tasolla, vähän tyyliin ”Gesamtkunstwerk”, siis kokonaistaideteos, ei virikkeettömyyttä. Vaikka tässä ei ole kysymys taideteoksista niin periaate on sama. Tarkoitus on siis liikuttaa, niin aivoja, kuin sielua ja pyrkiä luomaan, avaamaan suurempia kokonaisuuksia. Sisältö koetaan tilassa, joka on sille varattu, sen mukaan modifioitu ja ”koristeltu”. Sisältöä, joka edellyttää pysähtymistä (ei joogamaista pysähtymistä), ajattelua ja vaikka haastaa esille muutakin kuin vain reaktiivisia tunteita. Sisältöä joka, ei olisi vain kulutusta, vaan ravitsevaa sisältöä, ravitsevassa ympäristössä, ei vain yhä voimakkaampia makuja, aksentteja, vaan laajempia kokonaisuuksia, hienostuneempia makuja. Lauseita, joita on hetki mietittävä, sen sijaan että ”scrollaat” sisällön hetkessä läpi ja siirryt seuraavaan. Tässä tulee tietenkin esiin myös kova vaatimus sisällön laadulle. On tarjottava pureskeltavaa, makupalojen ja naposteltavien sijasta, olkoon sitten kyse kuvista, tekstistä, ajatuksista, kokemuksista, kontekstista, ympäristöstä. En todellakaan tarkoita sitä, että asioista pitäisi tehdä tekemällä vaikeita, tai hankalia, tässä taas ei olisi mitään järkeä. Tarkoitan sitä, että sisältö on kokonaisuus ja kokemus, eikä vain hetkellinen tuntemus! Valokuvat oikeasti valokuvattuja kts. Mitä valokuvaus ja oikeassa niille tarkoitetussa ympäristössä, teksti syvällisesti pohdittua ja kysymyksiä herättävää, fontti ja ympäristö tunnelmallinen ”steriilin” ja ”helposti läpi silmäiltävän” sijaan. Tarkoitus ei siis ole tehdä asioista hankalia, vaan tehdä niistä oikeita kokemuksia. Sisältö on kokonaisuus, ateria, useine ruokalajeineen, kynttilöineen, taustamusiikkineen, ei sokerinhimon täyttöä, tai mättöä. Sivustolla MiMaVe.Design.Photo pyritään kohti SlowWebbiä. Miten ja kuinka tässä onnistutaan sen aika saa näyttää. Tämä matka on vasta alussa, mutta tilanne on maailmalla mielestäni hälyyttävä, jostakin on aloitettava. Edessämme ei ole ainoastaan ympäristökatastrofi, edessämme on henkinen ympäristökatastrofi!
Tämä oli siis aiheeseen SlowWeb alkupuheenvuoro. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan se jää nähtäväksi, mutta ”peruspamfletti” siis oli tässä. Kysymyksiä jäi enemmän auki, eikä ratkaisuja vielä ole montaa… Mitä mieltä sinä olet asiasta? Ja nyt tulee se tärkein kohta: älä jaa mielipidettäsi, kirjoita se ylös, jos tuloksena ei ole paljoa tai et löydä mielipiteestäsi ongelmia, on aika huolestua, ei masentua, vaan tarttua toimeen! Aivosolut, syvällisemmät tunteet ja kokemukset kehiin kulutuksen sijaan…
