Tervehdys terve terveiset! Taas ois uus kuukausi ja uudet kujeet. Tällä kertaa tarkastellaan vähän tälläsiä valokuvakirja- taidehöttö -kuvia. Ei siis silleen, et niis ois jotain vikaa niinku, tykkään ite ottaa tällasii kuvia ja räpeltää niitä tuol kehityspuolellaki, et sillee, mut meinaan vaan sitä esteettistä syvällisyyttä tai sellasta huttua, joka voi olla vähän kyl liikaa joskus vähä niinku, et niinku joo tiiäks… Näiden kuvien valokuvallinen pointti tulee noista tekstuureista ja muodoista, se siitä… Harvoin uusi ja freessi tarjoaa sitä muotojen, sävyjen yms. monimuotisuutta, jota just näissä nähdään. Mul ois vaihteeks vähän filosofisempaaki höpinää, eli saatte pistää aivonystyröitä vähän liikkeeseen ja kutitella aavistelukykyä. Mennään syvälle taidehöttölandian ydinsuohon, niinku mul oikeesti ny ois jotain järkevääki sanottavaa ja näil kuvil olis oikeesti joku pointti, hehheh niinpä niin joo.
Nykytaidehan on usein sitä, et katsoja ite kaivaa sieltä merkityksiä, eli peilaa siis ite itteään, eli rämpii itsetyytyväisyydessään, tästähän me kaikki nautitaan, tai sit on jotain turhanpäiväsiä filosofisia tai poliittisia pointteja joita ”taiteilija” norsunluutornistaan meille suo. Ne on tilastollisesti kyl aika täys puppua, eli usein siis sontaa. Jos oot taiteellisesti pätevä se ei tarkota et oisit sitä filosofisen pohdinnan tasolla, tai kontekstin luonti taiteelle ei tee siitä parempaa, vai? Vaik nykyään kai on melkeen nii et kaikki sonta käy, jos konteksti vaan on oikee… Et ota siitä ny selvää. No mut mun tapauksessa vaik oisin filosofisesti jotenkin osaava, meinaan et oon käyttäny siihen jokusen vuosikymmenen mun elämästä, niin se ei tarkota et toi taiteellinen puoli ois si riittävän laadukasta… No mut sähän arvioit sen sun omasta suonsilmästäs? Mut mun mielest taiteen pitäis pitäytyy estetiikassa ja pysyy pois muusta, tai jos mennään oikeen syvälliseen ja mun teorianäkemykseen taiteesta niin taiteen pointti ois luoda ja testata uusia kommunikaatiovälineitä, mut tää on sellanen kirjanmittanen keskustelu et josko eikö ei mentäis siihen ny… Päästäiskö me vihdoin siis ite asiaan?
Ihminen ja aika, tai ihminen ja luonto, tai ajan, luonnon kiertokulku, syklit… Luonnossa on ihan normaalia, että vanha hajoaa ja tuottaa uudelle mahdollisuuksia (ravintoa) esim. hiiren pari vuotta, puun pari sataa vuotta ja ehkä esim. sienien, sienirihmastojen tuhannet vuodet? Ja nää kaikki siis kai pelittää niinku yhes, ne on osia samasta kokonaisuudesta. Tai ehkä me vaan toivotaan, et kaikel ois joku pointti, no kylpä täs ny heitellään filosooffisia palloja ilmaan… Entä se ihminen si? Meillä on näinä päivinä aivan kummallinen tarve uuteen, uutuuteen ja taas uuteen. Ja mä sanon et tää ei oo meille kovin luonnollista ja mä luulen, että meille luonnollista ois esim. vuoden kierto ja sen syklisyys, eli agraariyhteisöissä elämä pyöri vuodenaikojen, kylvöjen etc. mukaan ja esim. metsästäjä-keräilijöillä riistan, marjojen esiintymisen etc. mukaan. Tietenki valoisa ja pimee lyhyempänä syklinä, siis yö ja päivä, oli keskeinen. Näistä ei nykyihmisellä oo enää käsitystä, aikasyklit vaan lyhenee ja lyhenee, vuodesta viikko, viikosta päivä, päivästä tunti, tunnista minuutti ja minuutista sekuntti. Eli me ollaan päädytty siihen, et sun aikasyklis on se sekuntti niiden somekilinöiden välissä, jos sitäkään! Uutta, uutta uutta, muodotonta, luonteesta ja tekstuurista puhdistettua uutta. Luonteesta, tekstuurista, ajasta tai sen kulumisen vaatimasta odotuksesta tulee kauhistus, pelkotila. Tämä ei ole meille luonnollinen olotila, vaan kulutusyhteiskunnan överit vetäny lopputulos. Sekunttisyklissä, et halua, etkä edes pysty näkemään ja kokemaan muuta, vain sen ”uutuuden” riippuvuuden. Et kestä laatua, vaatimuksia tai tekstuuria, koska se hajottaa sun sekunttisyklis! Eli ajan pirstoutuminen yhä pienempään ja pienempään samalla poistaa uudesta vaateen oikeasta sisällöstä, luonteesta, tekstuurista. Tälle ei ole aikaa, itse aika on pahasta, se on jotain mitä kuluu, ei jotain minkä avulla voisi saavuttaa jotain. Ei ole energiaa, tarvitaan yhä tyhjempää ”tyhmempää” lyhytsyklisempää sontaa. Ja kaikista pahinta tässä on se, että se ei edes ole sontaa, siitähän vois vaikka jotain joskus lähteä kasvamaan, vaan se on sonnankaltaista kumia/muovia… No joo, nyt tuli kyllä sellanen vuodatus ja ehkä mä ny vedän vähän mutkat reilummin suoriks ja vähän puhkun liian ahkerasti ahjoon? Mut mul on pointti. Kysyn vaan, et ketä tää sekunttisykli hyödyttää? Meillä vois ehkä olla toivoa, kun kiertotalous yms. löytää tiensä myös nuorien päähän, eli aikasyklit ehkä voivat vielä palata pidemmiksi? Sekunteista minuuteiksi, minuuteista tunneiksi, tunneista päiviksi, päivistä, viikoiksi, viikoista kuukausiksi, kuukausista vuosiksi, vuosista aikakausiksi, aikakausista osaksi luontoa? En tiedä? Onko uusi parempaa, onko ihmisen syklit lopullisia? Onko kiertotalous ja vanhan uudelleen löytyminen vain uusi uusi? Pyöriikö kaikki meidän ihmisten ympärillä, meidän sekunttisykleissämme? Voiko vanha olla kaunista? Voiko tekstuuri kertoa syvempää tarinaa? Milloin ajan kuluminen, milloin ajan käyttö, milloin aika luo merkitystä, milloin jokin on aito?
