Nyt lähti revontulittelu käyntiin jo elokuussa, kaksi kuvaussessiota on niitä jo jahdattu. Toivottavasti ei käy kuin viime sesongilla, kausi alkuun aikaisiin ja siihen se sitten jäikin, koko vuonna ei muuta ????. Pitää olla kelit, aikataulut ja oikuttelevat revontulet myötämielisiä…
Lisää revontulikuvia ja höpinää artikkelista, kliketi klik ja täbeti täb vaan…
Eli siis tuntikausia yksin pimeässä, voiko parempaa olla, ehkä joitain juttuja tulee mieleen, mutta kyllä minä ainakin viihdyin, mutta on se vaan välillä aika turhauttavaa tuo revontulijahti, kun ne ei vaan nappia painamalla sieltä tule ja kun ei ihan pohjoisimmillakaan leveysasteilla olla… Niin ja kaiken lisäksi revontuliennustus on aika erikoista. Ensimmäisellä kerralla en hirveästi punaisia pallukoita tai tolppia vahdannut, olosuhteet vaan oli kauniit ja kyllähän sitä tosi usein kennolle ainakin vähän vihreätä pukkaa, nyt tuli kuitenkin vähän enemmän, aika himmeitähän ne oli ja jonkinlaista liikettä pimeään tuttuneet silmätkin näkivät… Eli sessio numero yksi veden rannassa: ei arvojen vilkuilua, vaan ihan fiilistelyä monta tuntia yöllä, jälkeenpäin tarkistelin kyllä arvoja ja arvot olivat olleet koholla perinmäkisessä pohjoislappilandiassa silloin, että vinkkinä, kyllä niitä löytyy vaikka ei myrskyistä toitoteta…
Sessio kaksi: repolaismahdollisuudet hyvät, myrskyä tulossa, punaista ympäri maata ja ihan hyvä keli, ei muutakuin menoksi. Paikka ja visio valmiina, tarkkaa kameran, rajauksen yms. asettelua ja valmistelua, siihen kun ne nyt tulee niin avot, ja mitä vielä n. 4/5h yöllä kykkimistä ja koko ajan sellaista pientä tasaista tarpomista, mutta ei kunnon tulia, himmeää ja vain todella vähän liikettä. Monta kertaa mietin, että nyt pitää lähteä, mutta on se vaan kivaa ja kun lopulta päädyin siihen, että nyt ei enää kyllä jaksa yhtään ja lähdin pois niin eiköhän sitä sitten ollut seuraavan tunnin sisällä isompi pläjäys, että voi tuoksuva kanelipulla vaan!!!
Pimeässä on enemmän "valoa" kuin ledien loisteessa!
Tällä tarinalla on opetus, jos revontulia jahtaa, pitää viihtyä pusikoissa yms. pimeällä pitkiä aikoja… Minä ainakin viihdyin, esteetikkona yksi kauneimmista kokemuksista on hämärä, pimeä ja ne elementit, sävyt ja valot, joita tällöin muodostuu, hiljaisuus ja tunne luonnosta, joka yöllä kuiskii valloittavasti korvaasi, jos vain haluat oppia kuulemaan näitä ikiaikaisia sointuja. Romantikon hömppä sikseen ja todellisuus tarjottimelle! Mietikääpä tätä: suurin osa meistä vahtaa keinovaloja aamusta iltaan suoraan valoon, siis miettikää, suoraan valoon. Kaikki näyttölaitteet, puhelimet, tabletit, telkkarit, nykyään mittaritkin yms. killottavat suoraan sinun silmiisi ja aivoihisi, ymmärrätkö mihin tällä pyrin, katsoppa siitä nyt ”aurinkoon” suurin osa elämästäsi… Tietenkin, jos asustelet jossain paratiisissä, jossa ulos astuessa on oikeasti ”pimeää” yöllä, niin mikäs sen parempaa, mutta muiden pitää mielestäni tiedostaa tämä ongelma. Vaikka tulisikin väsy, on sillä paljon muita hyviä vaikutuksia. Minusta ainakin tuntuu siltä, että yön pimeys luonnossa huuhtelee pois ainakin osan siitä valosaasteesta ja informaatiotulvasta, joka täysipäiväisesti tulvii ”sieluumme” ja tukkii aistimme herkemmät sävyt, sanokaa mitä sanotte, mutta tähän olen päätynyt perusteellisen fabulatiivisen tieteellisen arvion päätepisteenä…
Pahin paatos jääköön tähän ja seuraavaksi kuviin…
Tsekkaappa sointuvat, sumuiset sävyt ja maalaukselliset digitaaliset teokset. Nämä eivät ole ”tieteellisiä” revontulikuvia, vaan enemmänkin taiteellisia, eli niissä on fiilistelty ja kiinnitetty enemmän huomiota estetiikkaan, kuin ”laatuun”, ja tyylittely on paikoitellen jopa aika reilua. Valollakin on leikitty muutamassa kuvassa, mutta toivottavasti niistä saa jotain irti, parasta olisi jos niistä välittyisi se yöllinen hetki, luonnon lähellä, joka mielestäni on arvaamattoman smaragdillisen arvoisen arvokkaamman arvokasta…
Toivotaan, että tänä sesonkina revontulisaldo olisi edes vähän parempi kuin viime kerralla… Pimeässä on enemmän ”valoa” kuin ledien loisteessa!
