Merikotka on yksi luontomme ylväimmistä eläimistä ja suurimmista ”Oho!” elämysten antajista. Siinä vaan on yksinkertaisesti sitä jotain. Nyt olisi tarjolla pieni kohtaaminen merikotkan kanssa.
Artikkelissa on lisää kuvia ja tekstiä.
Muutamia vuosia taaksepäin olivat nämä otukset todella harvinaisia, mutta nykyään niitä on kai jo aika paljon. Kyllähän tämä tietenkin vaikuttaa merikotkien myyttisyyteen ja ”hienouteen”, mutta on ne vaan aika hienoja muutenkin…
Kohtaaminen merikotkan kanssa
Kyllä se vaan pistää kameraihmisen vähän vapisemaan kun merikotka löytyykin yhtäkkiä ihan kohtuu kuvausetäisyydeltä.
Taisi mennä vähän sormet ja varpaat ristiin ja kieli solmuun. Loppujen lopuksi luulen kuitenkin saaneeni aikalailla sen mitä kohtaamisesta oli saatavissa. Liikuttiin kyllä aivan linssin, laitteiston ja taitojen rajamailla. Luulen, että tämän yksilön kanssa on jutusteltu aikaisemminkin muutaman kerran, mutta etäisyyttä on ollut paljon enemmän tai kuvausvälineet eivät ole olleet heti saatavissa ja kaiken lisäksi merikotkalla on ollut usein joko lokki- tai varislössi perässään…
Nyt merikotka oli siinä aika lähellä, tuli aina vaan lähemmäksi ja mikä parasta laitteet ja vempeleet olivat jo valmiiksi viritettyjä, jee! ???? Luulen, että merikotka mekkaloi edellisenä yönä jossakin aika lähettyvillä, mutta eihän yöllä mitään näe, muutakuin tähtiä ja revontulia… ???? Onkohan se siinä miettinyt, että mitä toi hölmö ihminen tossa keskellä yötä touhuaa…
Tarinan pariin… Merikotka lensi ohi kohtuu läheltä ja istahti vielä kaiken lisäksi puunlatvaan ei edes kovin kauas minusta, en voinut uskoa tätä todeksi, eihän siitä voinut sitten enää mihinkään hievahtaa toviin ja kamera teki työtään, kyllähän siinä paikatkin jo vähän rupesivat kolottamaan, mutta eikai siinä auta, ettei missaa tällaisessa tilanteessa mitään… Ajattelin jo paikoitellen, että tuossa oli aivan mahtava kuva! Mutta todellisuudessa kuitenkin 500+mm ja reilusti päälle 20 megapixeliä olivat kuitenkin rajamailla tilanteessa. Valotusolosuhteetkin olivat aika hankalat, melkein vastavaloa, pilviä ja vähän sadettakin. Eihän sitä kameran näytöstä vielä näe koko totuutta, siihen tarvitaan kunnon vehkeet… Taitaa olla kuitenkin niin, että jos aikoo saada kunnon lähikuvaa merikotkasta pitää tuntea sen tavat, tietää missä sen pesä on, tai olla vahdissa ruokintapaikoilla, ei sattumakohtaamisessa linssillä tai kennolla enää valtavaa eroa saa aikaan…
Olen siis yrittänyt saada/ joutunut ottamaan mahdollisimman paljon irti materiaalista ja käyttänyt vähän taiteellisia kikkojakin kuvissa. Kai siinä muutama ihan kiva on, ainakin tunnistaa linnun, mutta jäi kyllä vähän hampaankoloonkin…
Toivottavasti kuvat miellyttää, uusia seikkailuja uudella kertaa…
Kamerat kantoon, tassut toisten eteen ja menox…
